YÖVUORO SVEITSIN LAITUMILLA: SUSIEN JA LAUMAN VÄLILLÄ

On kesäkuu, hieman ennen kello 22 Valais’n Sveitsin Alpeilla. Lämpötila laskee, ja päivän viimeiset äänet katoavat vuorten pimeyteen. Syrjäisellä alppiniityllä kaksi ihmistä istuu niityn reunalla. Heidän edessään: rauhallinen lauma. Heidän takanaan: vuoret ja metsä. He puhuvat hiljaa, tarkkailevat huolellisesti jokaista liikettä ja suuntaavat toistuvasti otsalamppujensa valokeilat pimeyteen. Yö on vasta alkanut.

Kun eurooppalaiset puhuvat susista, keskustelu koskee usein konflikteja. Puhutaan saalistajien tappamista lampaista, poliittisista väittelyistä ja vaatimuksista tiukempien suojelutoimenpiteiden käyttöönotosta. Keskustelut ovat äänekkäitä, tunnepitoisia ja usein polarisoituneita. Mutta kaukana otsikoista ja sosiaalisesta mediasta OPPAL – Organisation pour la Protection des Alpages (Alppiniittyjen suojelujärjestö) – noudattaa erilaista lähestymistapaa.

Järjestö koordinoi vapaaehtoisten yövalvontaa alppiniityillä estääkseen laumojen kimppuun käynnit ennen kuin ne tapahtuvat. Vapaaehtoiset viettävät yön eläinten seurassa, liikkuvat niityillä, tarkkailevat ympäristöä ja puuttuvat asiaan tarvittaessa.

”OPPAL haluaa tuoda ihmiset yhteen yhteiskunnallisesti kiistanalaisen aiheen ympärille”, sanoo OPPALin johtaja Jérémie Moulin. ”Haluamme luoda yhteisen ymmärryksen paimenten ja karjankasvattajien, suuren yleisön sekä luonnonsuojelujärjestöjen välille.” Alun perin yksinkertaiselta karjan suojeluprojektilta vaikuttanut hanke on jo kauan sitten muuttunut jotain suuremmaksi: verkostoksi, johon kuuluu ihmisiä tieteen, laiduntamisen, luonnonsuojelun ja vapaaehtoistyön parista ja joka pyrkii toteuttamaan rinnakkaiseloa käytännössä.

Läsnäolo avainasemassa

Jérémie vietti itse öitä lampaiden laitumilla ja tarkkaili lämpökameroilla susien ja laumojen välisiä vuorovaikutuksia. ”Muutaman yön jälkeen tajusin nopeasti, kuinka uuvuttavaa tämä työ voi olla”, hän sanoo. Yhdessä muiden kanssa hän kehitti idean vapaaehtoisverkostosta, joka voisi vuorotella yövalvonnassa.

Nykyään satoja ihmisiä on mukana OPPAL-verkostossa. He tulevat hyvin erilaisista taustoista: opiskelijoita, eläkeläisiä, luontoharrastajia, kaupunkilaisia ja vuoristoalueiden asukkaita. Heitä yhdistää halukkuus kantaa vastuuta. ”Tiedät, miksi olet siellä – ja näet heti, millainen vaikutus läsnäolollasi on”, sanoo yksi vapaaehtoinen.

Yhtään yötä ei ole samanlaista. Jotkut ovat rauhallisia, toiset taas vaativat jatkuvaa valppautta. Tiimit työskentelevät pareittain, partioivat säännöllisesti laitumilla ja tarkkailevat eläimiä. ”Lämpökameroiden avulla avautuu aivan uusi maailma. Jopa hiljainen yö muuttuu yhtäkkiä kiehtovaksi”, selittää yksi vapaaehtoinen. Pimeys muuttaa havainnointia. ”Yöllä näkee vähemmän, mutta luottaa paljon enemmän muihin aisteihin. Kiinnittää paljon enemmän huomiota ääniin ja liikkeisiin.”

Vastuuntunto tulee konkreettiseksi. Jokainen lauman liike, jokainen metsästä kuuluva ääni voi olla merkityksellinen. Tiimien sisäinen viestintä ja luottamus ovat olennaisia. Ja joskus tilanteet muuttuvat sekunneissa.

Silloin tehokkaat lamput astuvat kuvaan. Valo ei ole enää vain suunnistuksen apuväline – siitä tulee operatiivinen työkalu. Niin sanotuissa ”pelotteluissa” käytetään kohdennettuja pelottelutoimenpiteitä, joissa valoa, ääntä ja liikettä hyödynnetään susien pitämiseksi loitolla.

Valo pimeydessä

Kriittisten tilanteiden lisäksi valaistus mahdollistaa vapaaehtoisten turvallisen liikkumisen vaikeassa maastossa ja karjan pitämisen jatkuvasti näkyvissä. Luotettavuus on ratkaisevassa roolissa, sanoo yksi vapaaehtoinen: ”Et kysy itseltäsi, toimiiko lamppu. Tiedät, että se toimii.” Tilanteesta riippuen käytetään erilaisia valonlähteitä. Punainen valo mahdollistaa huomaamattoman liikkumisen häiritsemättä karjaa tarpeettomasti. Vaarallisissa tilanteissa käytetään erittäin tehokkaita lamppuja.

Mutta näinä öinä alppilaidunmailla valolla on myös toinen merkitys. ”Yöllä lampusta tulee nopeasti kiintopiste”, selittää eräs maanviljelijä. Valonsäde pimeydessä tarkoittaa: joku on paikalla, huolehtimassa laumasta.

Aluksi, maanviljelijä myöntää, hän oli suhtautunut hankkeeseen skeptisesti. Hän ei uskonut, että vapaaehtoiset kestäisivät ankarat vuoristo-olosuhteet. Sitten tulivat ensimmäiset sateiset yöt. Yhä uudelleen hän heräsi ja näki otsalamppujen valonsäteet liikkuvan laidunmaalla. ”Voin vain ajatella: on uskomatonta, mitä nämä ihmiset tekevät täällä”, maanviljelijä muistelee. Siitä lähtien hän on toivottanut tiimit tervetulleiksi joka aamu yövuoron jälkeen tarjoamalla heille kuumaa kahvia mökissään – paikassa, jossa hän vapaaehtoisten ansiosta voi vihdoin nukkua rauhassa.

Enemmän kuin vain karjan suojelua

OPPAL ei enää näe itseään pelkästään yövartiointijärjestönä. Vuosien mittaan käytännön karjan suojelu on kehittynyt laajemmaksi toimintamalliksi, jossa yhdistyvät tiede, koulutus ja vuoropuhelu.

”Sen sijaan, että eksyisimme loputtomiin poliittisiin keskusteluihin, keskitymme kehittämään käytännönläheisiä ratkaisuja, jotka mahdollistavat rinnakkaiselon käytännössä”, Jérémie tiivistää.

OPPAL kerää nyt tietoja tieteellisiin projekteihin ja kehittää kouluille koulutusohjelmia, joilla edistetään pitkäaikaista ymmärrystä ihmisten, karjan ja villieläinten rinnakkaiselosta. ”Koulutus auttaa meitä irtautumaan myyttisestä kuvasta sudesta ja palaamaan tosiasioihin perustuvaan, biologiseen ymmärrykseen eläimestä”, Jérémie selittää.

Rinnakkaiselo päivittäisenä työnä

Aamunkoiton myötä yövalvonta päättyy. Otsalamput sammutetaan, ja lauma alkaa hitaasti liikkua. Aamu on tavallinen. Ja juuri se tekee yöstä menestyksen. Ei tapettuja eläimiä. Ei hätääntyneitä radiokutsuja. Ei tilanteen kärjistymistä. Paimen ottaa lauman jälleen hoitaakseen ja tervehtii vapaaehtoisia, joiden kasvoilla näkyy vielä väsymys ja kylmä yöilma. Vapaaehtoiset palaavat kotiin väsyneinä, mutta myös tunteen kanssa, että he ovat olleet osa jotain suurempaa.

Sillä yöt Sveitsin vuoristolaidunmailla ja niityillä eivät koske vain susia tai lauman suojelua. Ne koskevat ihmisiä, jotka ottavat vastuuta – eläimistä, maisemista ja toisistaan. Ja ymmärrystä siitä, että rinnakkaiselo ei ole jotain, mikä päätetään kerta kaikkiaan. Se on jotain, mitä eletään, yö toisensa jälkeen.

YÖVUORO SVEITSIN LAITUMILLA: SUSIEN JA LAUMAN VÄLILLÄ

On kesäkuu, hieman ennen kello 22 Valais’n Sveitsin Alpeilla. Lämpötila laskee, ja päivän viimeiset äänet katoavat vuorten pimeyteen. Syrjäisellä alppiniityllä kaksi ihmistä istuu niityn reunalla. Heidän edessään: rauhallinen lauma. Heidän takanaan: vuoret ja metsä. He puhuvat hiljaa, tarkkailevat huolellisesti jokaista liikettä ja suuntaavat toistuvasti otsalamppujensa valokeilat pimeyteen. Yö on vasta alkanut.

Kun eurooppalaiset puhuvat susista, keskustelu koskee usein konflikteja. Puhutaan saalistajien tappamista lampaista, poliittisista väittelyistä ja vaatimuksista tiukempien suojelutoimenpiteiden käyttöönotosta. Keskustelut ovat äänekkäitä, tunnepitoisia ja usein polarisoituneita. Mutta kaukana otsikoista ja sosiaalisesta mediasta OPPAL – Organisation pour la Protection des Alpages (Alppiniittyjen suojelujärjestö) – noudattaa erilaista lähestymistapaa.

Järjestö koordinoi vapaaehtoisten yövalvontaa alppiniityillä estääkseen laumojen kimppuun käynnit ennen kuin ne tapahtuvat. Vapaaehtoiset viettävät yön eläinten seurassa, liikkuvat niityillä, tarkkailevat ympäristöä ja puuttuvat asiaan tarvittaessa.

”OPPAL haluaa tuoda ihmiset yhteen yhteiskunnallisesti kiistanalaisen aiheen ympärille”, sanoo OPPALin johtaja Jérémie Moulin. ”Haluamme luoda yhteisen ymmärryksen paimenten ja karjankasvattajien, suuren yleisön sekä luonnonsuojelujärjestöjen välille.” Alun perin yksinkertaiselta karjan suojeluprojektilta vaikuttanut hanke on jo kauan sitten muuttunut jotain suuremmaksi: verkostoksi, johon kuuluu ihmisiä tieteen, laiduntamisen, luonnonsuojelun ja vapaaehtoistyön parista ja joka pyrkii toteuttamaan rinnakkaiseloa käytännössä.

Läsnäolo avainasemassa

Jérémie vietti itse öitä lampaiden laitumilla ja tarkkaili lämpökameroilla susien ja laumojen välisiä vuorovaikutuksia. ”Muutaman yön jälkeen tajusin nopeasti, kuinka uuvuttavaa tämä työ voi olla”, hän sanoo. Yhdessä muiden kanssa hän kehitti idean vapaaehtoisverkostosta, joka voisi vuorotella yövalvonnassa.

Nykyään satoja ihmisiä on mukana OPPAL-verkostossa. He tulevat hyvin erilaisista taustoista: opiskelijoita, eläkeläisiä, luontoharrastajia, kaupunkilaisia ja vuoristoalueiden asukkaita. Heitä yhdistää halukkuus kantaa vastuuta. ”Tiedät, miksi olet siellä – ja näet heti, millainen vaikutus läsnäolollasi on”, sanoo yksi vapaaehtoinen.

Yhtään yötä ei ole samanlaista. Jotkut ovat rauhallisia, toiset taas vaativat jatkuvaa valppautta. Tiimit työskentelevät pareittain, partioivat säännöllisesti laitumilla ja tarkkailevat eläimiä. ”Lämpökameroiden avulla avautuu aivan uusi maailma. Jopa hiljainen yö muuttuu yhtäkkiä kiehtovaksi”, selittää yksi vapaaehtoinen. Pimeys muuttaa havainnointia. ”Yöllä näkee vähemmän, mutta luottaa paljon enemmän muihin aisteihin. Kiinnittää paljon enemmän huomiota ääniin ja liikkeisiin.”

Vastuuntunto tulee konkreettiseksi. Jokainen lauman liike, jokainen metsästä kuuluva ääni voi olla merkityksellinen. Tiimien sisäinen viestintä ja luottamus ovat olennaisia. Ja joskus tilanteet muuttuvat sekunneissa.

Silloin tehokkaat lamput astuvat kuvaan. Valo ei ole enää vain suunnistuksen apuväline – siitä tulee operatiivinen työkalu. Niin sanotuissa ”pelotteluissa” käytetään kohdennettuja pelottelutoimenpiteitä, joissa valoa, ääntä ja liikettä hyödynnetään susien pitämiseksi loitolla.

Valo pimeydessä

Kriittisten tilanteiden lisäksi valaistus mahdollistaa vapaaehtoisten turvallisen liikkumisen vaikeassa maastossa ja karjan pitämisen jatkuvasti näkyvissä. Luotettavuus on ratkaisevassa roolissa, sanoo yksi vapaaehtoinen: ”Et kysy itseltäsi, toimiiko lamppu. Tiedät, että se toimii.” Tilanteesta riippuen käytetään erilaisia valonlähteitä. Punainen valo mahdollistaa huomaamattoman liikkumisen häiritsemättä karjaa tarpeettomasti. Vaarallisissa tilanteissa käytetään erittäin tehokkaita lamppuja.

Mutta näinä öinä alppilaidunmailla valolla on myös toinen merkitys. ”Yöllä lampusta tulee nopeasti kiintopiste”, selittää eräs maanviljelijä. Valonsäde pimeydessä tarkoittaa: joku on paikalla, huolehtimassa laumasta.

Aluksi, maanviljelijä myöntää, hän oli suhtautunut hankkeeseen skeptisesti. Hän ei uskonut, että vapaaehtoiset kestäisivät ankarat vuoristo-olosuhteet. Sitten tulivat ensimmäiset sateiset yöt. Yhä uudelleen hän heräsi ja näki otsalamppujen valonsäteet liikkuvan laidunmaalla. ”Voin vain ajatella: on uskomatonta, mitä nämä ihmiset tekevät täällä”, maanviljelijä muistelee. Siitä lähtien hän on toivottanut tiimit tervetulleiksi joka aamu yövuoron jälkeen tarjoamalla heille kuumaa kahvia mökissään – paikassa, jossa hän vapaaehtoisten ansiosta voi vihdoin nukkua rauhassa.

Enemmän kuin vain karjan suojelua

OPPAL ei enää näe itseään pelkästään yövartiointijärjestönä. Vuosien mittaan käytännön karjan suojelu on kehittynyt laajemmaksi toimintamalliksi, jossa yhdistyvät tiede, koulutus ja vuoropuhelu.

”Sen sijaan, että eksyisimme loputtomiin poliittisiin keskusteluihin, keskitymme kehittämään käytännönläheisiä ratkaisuja, jotka mahdollistavat rinnakkaiselon käytännössä”, Jérémie tiivistää.

OPPAL kerää nyt tietoja tieteellisiin projekteihin ja kehittää kouluille koulutusohjelmia, joilla edistetään pitkäaikaista ymmärrystä ihmisten, karjan ja villieläinten rinnakkaiselosta. ”Koulutus auttaa meitä irtautumaan myyttisestä kuvasta sudesta ja palaamaan tosiasioihin perustuvaan, biologiseen ymmärrykseen eläimestä”, Jérémie selittää.

Rinnakkaiselo päivittäisenä työnä

Aamunkoiton myötä yövalvonta päättyy. Otsalamput sammutetaan, ja lauma alkaa hitaasti liikkua. Aamu on tavallinen. Ja juuri se tekee yöstä menestyksen. Ei tapettuja eläimiä. Ei hätääntyneitä radiokutsuja. Ei tilanteen kärjistymistä. Paimen ottaa lauman jälleen hoitaakseen ja tervehtii vapaaehtoisia, joiden kasvoilla näkyy vielä väsymys ja kylmä yöilma. Vapaaehtoiset palaavat kotiin väsyneinä, mutta myös tunteen kanssa, että he ovat olleet osa jotain suurempaa.

Sillä yöt Sveitsin vuoristolaidunmailla ja niityillä eivät koske vain susia tai lauman suojelua. Ne koskevat ihmisiä, jotka ottavat vastuuta – eläimistä, maisemista ja toisistaan. Ja ymmärrystä siitä, että rinnakkaiselo ei ole jotain, mikä päätetään kerta kaikkiaan. Se on jotain, mitä eletään, yö toisensa jälkeen.